siipikarjaliitto_kapea_vas

Suomessa on muutaman vuoden jälkeen todettu korkeapatogeenista lintuinfluenssaa niin luonnonlinnuissa kuin fasaanitarhalla. Lintujen sisälläpitomääräys on voimassa ainakin toukokuun loppuun saakka.

Siipikarjatiloilla on syytä noudattaa huolellisesti erilaisia tautisuojaustoimenpiteitä. Eläinten terveys ETT ry on koonnut ohjeita siipikarjatilojen tautisuojauksesta omille nettisivuilleen. Pyydämme jokaista siipikarjatilallista kertaamaan ohjeita, ja turvaamaan siipikarjansa helposti leviävältä eläintaudilta, joka on aiheuttanut Euroopassa jo miljoonien tuotantolintujen menetyksen.

Tilatason tautisuojausohjeet siipikarjatilalle

Pyydämme tuottajia myös tarkkailemaan siipikarjan terveydentilaa ja tuotantoa, sekä reagoimaan poikkeavuuksiin nopeasti. Tuottajalla on lakisääteinen velvollisuus selvittää oireiden, kuten kohonneen kuolleisuuden syy. Lintuinfluenssatartuntaan siipikarjassa voivat viitata sairauden oireiden lisäksi esimerkiksi rehun ja veden kulutuksen pieneneminen sekä munantuotannon pieneneminen. Ota yhteyttä kunnaneläinlääkäriin tai omaan terveydenhuoltoeläinlääkäriin, mikäli havaitset tavanomaisesta poikkeavia muutoksia tai oireita.

Kuinka tunnistat lintuinfluenssan?