NEWS

Ajankohtaista

Veera Lehtilä on nimetty Suomen Siipikarjaliitto ry:n toiminnanjohtajaksi

Agrologi (AMK) Veera Lehtilä on nimitetty Suomen Siipikarjaliitto ry:n toiminnanjohtajaksi 1.8.2023 alkaen

Veera Lehtilällä on pitkä ja monipuolinen työkokemus alkutuotannosta painottuen siipikarjatalouteen. Siipikarjaliitossa Lehtilä on työskennellyt vuodesta 2020 siipikarja-asiantuntijana.

- Olen iloinen saadessamme Veeran kaltaisen sitkeän, kyvykkään ja ammattitaitoisen henkilön toiminnanjohtajaksi Siipikarjaliittoon. Liiton kannalta on tärkeää saada toiminnanjohtajaksi henkilö, jolla on vahva taustaosaaminen ja joka on valmis kehittämään liittoa sekä jatkamaan sitä toimintatapaa, joka on jo pitkään vienyt liittoa vahvasti eteenpäin, toteaa hallituksen puheenjohtaja Kalle Mahlamäki.

-Olen innostunut mahdollisuudesta saada olla entistä vahvemmin mukana kehittämässä ja turvaamassa kotimaista siipikarjatuotantoa. Siipikarjaliitolla on merkittävä rooli kotimaisessa siipikarjataloudessa ja tulen tekemään parhaani ollakseni minulle osoitetun luottamuksen arvoinen, sanoo Veera Lehtilä.

Siipikarjaliiton edellinen toiminnanjohtaja Hanna Hamina erosi tehtävästään kesäkuussa.

 

Lisätietoja:

Kalle Mahlamäki, hallituksen puheenjohtaja, puh. 050 563 3031

Veera Lehtilä, toiminnanjohtaja, puh. 044 730 7701